torstai 27. tammikuuta 2011

Blogin päätös

No niin, se olisi sitten pentula täysin vaiennut ja aika päättää tämä pentublogi. Pentublogi jää nettiin katseltavaksi ja luettavaksi vielä jatkossakin. Something Like A-pentujen elämää voi seurata luonnollisesti jatkossa kotisivuiltani.
Kaikki pennut menivät mitä parhaimpiin koteihin ja alku uusissa kodeissa on sujunut loistavasti! Pennut ovat aloittaneet tutustumaan jo maailmaan, osa käynyt ratikka-ajelulla, toiset agilitymaneesilla, kaupunkikävelyillä yms. Ihanan aktiivista porukkaa. Muutamat ovat jo aloittaneet ihan tottistreenitkin ;)))

Kiitoksia vielä!
Ensiksi haluan kiittää Mariannea ja Juhaa, että sain käyttää niinkin mahtavaa urosta kuin Coxi on. Ihan jokaisen kasvattajan kasvatus-"ura" ei ala näin mahtavalla yhdistelmällä :) Lisäksi kiitos tuesta, mielipiteistä ja avusta! Odotan innolla yhteisiä kisareissuja yms :)
Kiitos siskolleni Mialle, joka ehkä eniten ymmärsi kuinka tärkeä ja odotettu tämä pentue minulle on. Tukesi oli korvaamatonta!
Kiitos Charlottalle ja Heidille synnytysavusta, ja synnytyksen jälkeisestä avusta :) Heidille kiitos myös pentujen kuvista! Ellulle ja äidille kiitos Jesperin hoidosta Coxin ollessa meillä astutusreissulla.
Kiitos kaikille sanomalehdistä ja lahjoista pennuille ;)
Lopuksi suurin kiitos rakkaalle Jussilleni, jonka en olisi ikinä uskonut hoitavan pentuja niin paljon kuin hoisi ja auttavan minua aina kun pyysin ja jopa ilman pyytämättäkin. Jussilla taisi olla kärsivällisyyttä pennuille jopa enemmän kuin minulla välillä, ja sain kuin sainkin pitää yhden kotona!

Jussi & Ross

tiistai 25. tammikuuta 2011

Ja kotiin jää yksi

Ross toimii tästäkin eteenpäin nimellä Ross. Ross jää sitten taas tänne äitinsä ja kasvattajatätinsä hoivaan. Rossin perheeseen kuuluu siis minä (Janika), kihlattu Jussi sekä koirat Liinu ja Jesper. Rossin kanssa tullaan harrastamaan PK-hakua, PK-jälkeä, EK:ta, tokoa, agilityä ja näyttelyitä. Haaveena olisi saada Jussi pariksi viestiinkin :)


Chandlerin vuoro

Viimeinen lensi pesästä pois, eli Chandler alias Jasu lähti Espoon vilinään. Jasun omistaa Salla ja Jasun kaverina on 10wee Bordercollie narttu Ade. Aika isoihin saappaisiin astuu hänkin :) Jasun kanssa tullaan harrastamaan tokoa, agilityä ja ainakin kokeilemaan PK-lajeja. Muutamaan näyttelyyn eksynevät hekin :D Onnea Sallalle pennusta!


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Phoebe uuteen kotiin

Phoebe toimii nykyään nimellä Cola. Cola lähti isänsä luo Helsinkiin ja astuukin aika isoihin saappaisiin ;) Colan omistaa Mariannen ja Juhan tytär Julia. Treeni- ja kisakentille Cola menee Mariannen ja Juhan ohjauksessa, suunnitelmissa ainakin PK-jälki, PK-haku ja toko. Näyttelyissä heitä näkee myös! Onnea uudesta perheenjäsenestä :) Haluaisin vielä kiittää Mariannea ja Juhaa ihan mielettömästä avusta ja tuesta tämän pentueen kanssa! Olette mahtavia :)

Monica uuteen kotiin

Monica tunnetaan tästä eteenpäin nimellä Halli, Aleksis Kiven runon "Laulu oravasta" mukaan. Hallin perheeseen kuuluu Elsa ja Antti. Elsan ja Hallin tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu tokoa, agilityä ja mahdollisesti PK-lajejakin. Koittakaahan pärjätä sen tirriäisen kanssa :)


Eilisiä ulkoilukuvia


 Chandler komistus


Monica





 Ross

Chandler


Pentujen painot

Vielä viimeinen punnitus ennen luovutusta ja mittarilukemat olivat seuraavat:

Ross 3,9kg
Rachel 3,3kg
Chandler 3,5kg
Phoebe 3,5kg
Monica 2,7kg

lauantai 22. tammikuuta 2011

Ensimmäinen lensi pois!

Rachel matkasi uuteen kotiin ja tottelee nykyään nimeä Lumi, Lumikin mukaan. Lumi meni sijoitukseen treenikaverilleni Tiina Kankaalle, joka edesmenneellä Sakemannillaan treenasi hakuryhmässämme ja tottistelimme yhdessä. Nykyään Lumen seurana on Tiinan lisäksi Tiinan mies ja kaksi poikaa, sekä 2-vuotias Basset Hound uros Hessu, sekä kisuliini. Lumea ja Tiinaa tulemme näkemään hakuradalla, tottiskentällä, jäljellä, agilityssä ja näyttelykehissä. Onnea Tiina pennelistä ja treeneissä nähdään!

7 viikkoiskuvat

Something Like army Brat "Ross"
Om. Janika Karenmaa

Something Like Against All Odds "Lumi"
Om. Tiina Kangas ja Janika Karenmaa

Something Like Action Plan "Jasu"
Om. Salla Tiainen

Something Like All The Way "Cola"
Om. Julia Viitanen

Something Like Adessive Case "Halli"
Om. Elsa Varja

Kaikki kuvat: Heidi Pernu

perjantai 21. tammikuuta 2011

Pentutesti ja muuta

Menoa ja meininkiä riittää :)
Keskiviikkona kävin jokaisen pennun kanssa erikseen hihnakävelyllä. Kaikki kulki hienosti hihnassa, mitä nyt Monica saattoi olla suunnasta välillä eri mieltä. Piia riensi apuun viime hetkillä ja lenkitimme Rachelin ja Monican samalla kertaa. Tavattiin muutama lumikola, ohi menevä auto ja ihminen. Niissä ei suurta ihmeteltävää ollut. Rachel olisi lähtenyt lumikolan perään.
Torstaina Ross pääsi ensimmäisiin hakutreeneihin makkararinkeilemään. Oikein reippaasti poika meni namilta namille. Ja viihtyi autossakin ilman sisaruksia. Rossille tein takin tulevia reissuja varten ;)


Torstai illalla pennut kävi pesulla. Minä pesin ja Jussi piti kiinni. Suloisia rottia olivat märkänä :)

Rachel
 Phoebe

Monica

Tänään olikin sitten pentutestin vuoro, testaajana Kati Häkli Kontaktikoirista
Testi meni paremmin kuin koskaan uskalsin unelmoidakaan, mutta toisaalta, on nämä kyllä mahtavia pentuja! Tässä loppupisteet:
Ross, Rachel ja Phoebe saivat 55 pistettä
Chandler 61 pistettä
Monica 51 pistettä

Selitykset
62 pistettä tai yli: Pentu on agressiivinen, dominoiva, röyhkeä ja itsevarma. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä lapsiperheeseen. Tarvitsee määrätietoisen kouluttajan, paljon koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Voi olla erinomainen koira oikeissa käsissä.
48-61 pistettä: Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvotsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira.
37-47 pistettä: Ns. "helppo koira". Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi ja harrastuskaveriksi.
27-36 pistettä: Alistuva/pehmeä koira, joka tarvitsee ystävällisen, rauhallisen ja kärsivällisen kouluttajan ja paljon sosiaalistamista.
26 pistettä tai alle: Koira on epäsosiaalinen tai äärettömän ujo ja arka. Hermorakenne ja toimintakyky ovat heikkoja. Stressaa helposti ja reagoi liioitellusti kaikkeen. Voi kehittyä pelkopurijaksi. Ei sovi lapsiperheeseen, eikä harrastuskoiraksi. Tarvitsee kokeneen kouluttajan ja erittäin paljon sosiaalistamista.

Eli voiko sanoa, että parhaat mahdolliset pisteet tuli ;)

tiistai 18. tammikuuta 2011

Pennelit eläinlääkärillä

Ajeltiin pentujen kanssa tänään Turkuun Pet-Vetiin silmäpeilaukseen ja eläinlääkärin tarkastukseen. Tiina oli extra käsiparina mukana :) Pentujen hihnakävely oli aika katastrooffi kun kaikki 5 penneliä paineli eri suuntiin! Voitte varmaan kuvitella... Päästiin suoraan toimenpide huoneeseen ja siellä pennut meni ympäri ja yltyivät äänekkäisiin leikkeihin, vähän mua nolotti, kun kauhea räksyttäminen kuului :) Pennut kun on oppinut kivan leikin, että vaanitaan toista ja molemmat haukkuu! Tipat silmiin ja hetken odottelun jälkeen Tuomas Illukka tutki pentujen silmät ja teki pentutarkastuksen. Pennut riekkuivat, purivat lekurin varpaita, repivät jonkun laitteen johdoistaan lattialle yms yms... huhhuh, riiviöt! No tärkein asia: Pennut ovat kaikki terveitä, pojilla molemmat kivekset jo laskeutuneet. Ei napatyriä, häntämutkia tai mitään muutakaan. Automatkat pennut automaattisesti nukkuvat tyytyväisenä...

maanantai 17. tammikuuta 2011

Sosialistamista :)

Ollaan nyt autoiltu vähän enemmän, koska huomenna on reissu Turkuun eläinlääkärin tarkastukseen ja silmäpeilaukseen. Eilen autoilin pentujen kanssa kummisedän luo, jossa pennut juoksenteli heidän pihalla täysiä :) Ei ne paljon vieraita paikkoja vierasta! Maistoivat sitten kissankakkaakin, jota löysivät autokatoksesta. Tänään kävin ostamassa pennuille pantoihin sopivat hihnat, ja samalla hain viimeisen matokuurin (Canex). Pennut matkustivat taas tyytyväisenä takana :) Illalla kävimme sitten kentällä tottistreeneissä moikkaamassa treenikamuja ja he syöttelivät pennuille lihapullaa. Samalla harjoiteltiin hihnassa kävelyä. Chandler oli ainut joka yritti vähän riuhtoa hihnan päässä, mutta lähti eteenpäin lihapullan voimin. Kiitos treenikamuille kun keskeytitte treeninne meidän takia :) Huomenna tosiaan mennään Pet-Vetiin Tuomas Illukalle lääkärin tarkastukseen ja silmäpeilaukseen. Perjantaina onkin sitten vuorossa pentutesti!
Kaikilla pennuilla on jo ihanat kodit tiedossa, kiitos kaikille kiinnostuneille, pentuja syntyi selvästi liian vähän ;) Mitenköhän minä selviän näiden palluroiden lähdöstä... Onneksi edes yksi jää ihastuttamaan minua kotiin!

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Autoilua

Perjantaina käytiin pentujen kanssa ensimmäistä kertaa autoilemassa. Kiitos Charlottalle avusta :) Pennut matkustivat Liinun kanssa häkissä, ja matka meni loistavasti. Jotenkin tuntuu, että kaikki menee liiankin helposti näiden pentujen kanssa! Autoilun jälkeen riehuttiin vähän etupihalla, missä pennut ei ollut koskaan käynyt. Siellä ne lähti viilettämään pää viidentenä jalkana ja reviiri laajeni hetkessä ;)



Pennut viihtyy hyvin ulkona. Joka ruokailun jälkeen käydään pihalla tekemässä isot hädät sinne :) Pakkasta oli eilen 16-22 astetta, mutta pennut kävivät silti asioillaan ulkona, tosin ulkoilu kesti noin 2 minuuttia, mutta ymmärsivät tehdä heti asiansa ettei tule vilu.

Kuva: Juha Viitanen
Kuva: Juha Viitanen
Kuva: Juha Viitanen

torstai 13. tammikuuta 2011

6 viikkois kuvat

Otettiin Heidin kanssa pennuista nyt jo 6 viikoiskuvat, kun Heidi on v-lopun muualla. Kuvan yllä pennun suurinpiiretinen paino (talousvaaka ei enää riittänyt), nimi ja mitä nimi tarkoittaa :)
Kaikki kuvat: Heidi Pernu

Something Like Army Brat "Ross"
(Kapiaisen kakara)
3400g


Something Like Against All Odds "Rachel"
(Vastoin kaikkea todennäköisyyttä)
2700g


Something Like Action Plan "Chandler"
(Toimintasuunnitelma)
2700g


Something Like All The Way "Phoebe"
(Loppuun saakka)
3000g


Something Like Adessive Case "Monica"
(Ulko-olento)
2300g


keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Pennut rekisteröity

Nyt täytyy kyllä antaa Kennelliitolla 10 pistettä ja papukaijamerkki! Pennut sirutettiin sunnuntaina 9.1.2011 ja valmiit rekkarit oli meidän postilaatikossa keskiviikko aamuna 12.1.2011! Vajaa kolme päivää kesti rekisteröiminen, vau :)
Eilen illalla päätettiin Jussin kanssa, että Ross jää kotiin allekirjoittaneen uudeksi harrastustykiksi ja sen nimenä pidetään Ross. Jeij! :)
Muiden pentujen kodit päätetään pentutestin jälkeen, vaikka kyllä niistä jo aika vahvat aavistukset on.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

5 viikkoa

On ollut aikas menoa täällä torstaista lähtien :) Marianne ja Juha oli täällä pentuja katselemassa torstain ja perjantain. Koitettiin vähän vertailla pentuja, mutta ainakin vielä ovat kovin tasaisia ja jäämme odottamaan pentutestiä. Itselläni on kova stressi siitä, että kenelle minkäkin pennun luovutan kun aika tulee. Toivottavasti pentutesti tätä vähän helpottaa ja onhan minulla onneksi Juha ja Marianne apuna.
Pentuloisilla on nyt parin päivän aikana kehittynyt saalisviettiä ja tasitelutahto ON kova :) Eipä näiltä kyllä muuta odotettukaan, kun vanhempia katsoo! Aina kun  pennut heräävät päiväuniltaan, ne pääsevät koko asuntoon juoksentelemaan ja leikkimään. Tänään ne kävelivat jo omin jaloin pihallekin. Hepulit tulee parin tunnin välein, noin 4-5 kertaa päivässä ja hereillä ollaan jo 1-1,5h kerralla.  Yöt nukutaan edelleen klo: 23.00-09.30 kertaakaan syömättä tai vinkumatta. Kyllä siellä leikitään, mutta annetaan meidän nukkua ;)
Tänään kaverini Marjo (Nexocan SportDog) kävi pennut siruttamassa. Toimenpide oli nopeaan ohi ja pennut oli tosi reippaita. Marjo täytti heti sirunumerot OmaKoira-palvelussa, joten rekisteröiminen on yhden napin painalluksen takana. Teen sen huomenna :)
Kuvasin pentuja eilen hiukan, joten alla 5 viikois kuvia ja vielä viralliset nimet.

Something Like Army Brat
(Ross)





Something Like Against All Odds
(Rachel)





Something Like Action Plan
(Chandler)





Something Like All The Way
(Phoebe)





Something Like Adessive Case
(Monica)