torstai 30. joulukuuta 2010

27 vrk

Päivitykset jääneet vähiin ja kuvia saatte edelleen odottaa :) Olen kipeänä, ja touhuan vain pakolliset, että paranenkin pian... Tiistaina siskon poika Eemil 3wee, oli meillä yökylässä, hän kun rakastaa meidän pikkupentuja. Pennut saivat siis ison annoksen lapsiin totuttelua.
Meillä yöt nukutaan ruokailematta ja huutamatta. Sen kuulen, että pennut jossain vaiheessa herää leikkimään kun sanomalehdet rapisee ja joku välillä murisee. Onpas helppoja pentuja. Aamulla tosin noin yhdeksän aikaan kun herään, niin pennut alkavat huuto konsertin, että nyt sitä nappulaa ja heti! Mutta "nukkuvat" siis noin 10tuntia hiljaa huoneessaan. Päivisin meno onkin sitten vähän hurjempaa, ja Ikean "agility"putki on kovassa käytössä ;) Pennut syövät nyt päivän aikana 3dl pentunappulaa ja imevät Liinulta maitoa vielä noin 4-5 kertaa päivässä. Liinu ei ole ollut innoissaan imettämisestä enää sen jälkeen kun pennut saivat hampaat.
Tänään aamulla klo: 09.30 pistin kaikki pennut pyykkikoriin ja kannoin ulos. Pakkasta -9, joten oltiin ulkona hurjat 3minuuttia :) Reippaimmin maailmaa lähti tutkimaan Monica, Ross ja Phoebe. Ovat kyllä todella tasaisia pentuja kaikki. Ross ja Phoebe taitaa olla dominoivimpia ja Monica sellainen viiropää, joka vaan juoksee. Mutta kaiken kaikkiaan tulee varmaan olemaan aika vaikea päättää kuka menee minnekin kotiin, kun ovat niin samalla linjalla. Onneksi Marianne ja Juha auttavat minua tässä asiassa!

maanantai 27. joulukuuta 2010

24 vrk

Pennut ovat saaneet vieraita jo paljon. Eilen kävi kummisetäni perheineen ja tänään treenikaveri Hanna ja siskoni Mia 2 poikansa kanssa sekä mein äiti. Laajennettiin Mian kanssa pentula koko huoneeseen, nyt on penneleillä tilaa mellestää. Vesikippo tuntuu olevan ennemminkin tassunpesuallas!

Pentujen painot 24 vrk
Ross: 1710g
Rachel: 1523g
Chandler: 1556g
Phoebe: 1537g
Monica: 1241g

Vieraita pentulassa

Mian poika eemil 3wee ja Chandler sylissä

Uusi laajennettu pentula

Monica, Ross ja Phoebe myllertää uudella pedillä

Chandler komistus

Rachel tutkii

lauantai 25. joulukuuta 2010

22 vrk

Jouluaattoyönä oli ensimmäinen pentu kiivennyt ulos pentulaatikosta ja se oli Chandler. Siellä se nukkui Liinun kanssa pentuhuoneessa, mutta ulkona laatikosta ;) Päivällä todistin sitten omin silmin, miten tämä karkaus operaatio menee, ja aika ketterästihän tuo sujuu. Aamulla nostin pentuja pentulaatikon ulkopuolelle tutustumaan. Ross, Chandler ja Monica lähtivät heti tepastelemaan häntä pystyssä eteiseen ja moikkaamaan Jesperiä. Rachel ja Phoebe jäi tappelemaan keskenään pentulan ovelle... Olivat ulkopuolella noin 5min. Päivällä kävimme äitini luona syömässä ja sinä aikana Ross ja Chandler oli lähtenyt tutkimaan maailmaa yhdessä pentulaatikon ulkopuolelle. Nostin siis Liinun kulkuaukon korkeutta, jotta pysyisivät vielä hetken siellä.
Pissat ja kakkat tulee suurinpiirtein jo paperille, ihanan siistejä pentuja. Yöt saa nukkua rauhassa, tosin minulla on korvatulpat korvissa, kun olen erittäin herkkäuninen, mutta Jussi pärjää ilmankin. Leikki aikaan kuuluu jo vapauden kaipuu huutoja, ja kovasti pikku murinaa.
Pennut syö nyt noin 1dl turvotettua (eli n. 0,5dl kuivana) penturuokaa kome kertaa päivässä. Se on suurinta herkkua.
3 viikkois kuvia laitan jahka joulukiireet (kyläilyt) on ohi. Pikkuriikkiset hampaatkin ovat jo puhjenneet ja kauhulla odotan niiden kasvua.
Molemmat siskoni kävivät tänään pentuja silittelemässä ja kävipä siskoni BC Lilokin pentulaatikossa, mutta lähti äkkiä karkuun näitä pikku riiviöitä. Ne kun ajatteli, että tottakai tuo tuli tänne leikkimään, KIMPPUUN! Liinu ei Lilon vierailusta välittänyt vähääkään...
Liinu on päässyt imetysaikana jopa vähän lihoamaan, joten koitan nyt hetken vähemmällä ruualla ja koitan saada sen tasapainoon. Nyt Liinu syö siis 2dl penturuokaa kolme kertaa päivässä + jauhelihaa, piimää, raejuustoa ja kermaviiliä. Olen Jesperiä totutellut ilotulitteisiin ja laukauksiin ääni-CD:n avulla, samalla pennut ovat kuulleet siis näitä ääniä jo muutamana päivänä. Ovat myös kuulleet kattilan kolinaa ja kovaa taputusta. Itse keinotekoisesti joudun kovia ääniä tekemään, kun meillä muuten on niin kovin hiljaista :)
Jussi sanoi tuossa kolme päivää sitten, että hän ei halua luopua yhtestäkään pennusta <3 Ja kaikki varmaan muistaa kuinka hän niin vannoi, että meille ei jää sitten yhtäkään! No yksi nyt sitten kai jää kotiin...

Tässä yksi video leikkiajasta tältä päivältä (Jussi katsoo taustalla Frendejä, joten älkää ihmetelkö naurun pyrähdystä)

torstai 23. joulukuuta 2010

20 vrk

Pentulan laajennus Vol.1 on valmis. Pennut saivat hieman lisätilaa, jossa myös erikseen "vessala". Ruoka maistuu pienissä määrissä edelleen. Tällä hetkellä menee noin 0,5 dl kolme kertaa päivässä. Ostin pennuille uusia leluja, ja kas kummaa kun ne oli yön aikana vaihtanut paikkaa pentulaatikon ulkopuolelle. Taitaa mammaa kiinnostaa lelut vielä enemmän...

Laajennettu pentula.

Pennut ruokailee

Ross istuu ruokalautasella

Ruokalevolle


keskiviikko 22. joulukuuta 2010

19 vrk

Eilen pennut sai ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa. Syötin kädestä noin 10 turvotettua nappulaa jokaisella pennulle. Hyvin maistui, ahnetta porukkaa. Tänään ne sitten söi jo lautaselta, vaikutti siltä että ruoka loppui kesken, sen verran tuli protestia :) Pennut alkaa olemaan jo todella seurallisia, ihanaa! Enää pari päivää ja pentulan ovet ovat avoinna kaikille, ja muistakaa niitä sanomalehtiä!

Pentujen painot 19 vrk
Ross: 1290g
Rachel: 1119g
Chandler: 1242g
Phoebe: 1120g
Monica: 995g

maanantai 20. joulukuuta 2010

17 vrk

Tänään oli taas pikkuriikkisten kynsien leikkuu, ihanaa hommaa. Pennut on nyt madotettu 3pvän Axilur kuurilla, ja tietysti Liinu ja Jesper siinä samalla. Madotan pennut vielä 2 kertaa ennen luovutusta. Nyt pentulaatikossa leikitään jo tosissaan ja käydään kasvattajatädin kimppuun heti kun menee pentulaatikkoon :) Ross, Phoebe ja Chandler ovat kovia jo murisemaan. Pikkuinen Monica aina kiipeilee toisten päällä ja syö niiden korvia. Chandler ja Ross ovat päivä päivältä enemmän samanlaisia, nyt molemmat aina kiipeävät syliin nukkumaan, jos olen pentulaatikossa. Tänään oletaan totuttelemaan jo vähän kovempiin ääniin, ja jatketaan sitä luovutukseen asti. Tutkiskelin tänään myös pentusten hampaita (lue: ikeniä), ovat hampaat pian puhkeamassa. Royal Caninin pentupaketit tuli tänään, voi että kun on onnettomia. Pentupaketti on yhtäkuin Royal Caninin muovinen kassi + 1kg ruokaa. Onneksi olen kaverilta tilannut pennuille leluja mukaan ja pannat + hihnat käyn ostamassa jokaiselle. Isosiskoni Ruotsista tuli käymään, ja toi pennuille tuliaisina lelut.

Vaaleat lelut tytöille ja tummat pojille :)

lauantai 18. joulukuuta 2010

15 vrk

Alkajaisiksi muutama joulukuva :)






Täällä eletään jännittäviä aikoja, kun pennut alkaa elävöitymään ja nähdään millaisia petoja sieltä kehkeytyy! Tänään näin ensimmäiset leikin alut, pennut näykkivät toisiaan ja tökkivät päillään. Sainpa itsekin leikkikaverin Rossista, tönin sitä vähän kun sitä näytti viirottavan ja se murisi ja "puri" minua, hih. Todellinen tappaja :) Kakat alkaa olemaan suurinpiirtein kiinteitä. Ripuli johtui/johtuu todennäköisesti ruuan ylitarjonnasta, koska kakkan mukana on sulamatonta maitoa rakeina. Tilanne alkaa rauhoittua, kun ruokailu väli alkaa olemaan jo sen 3-4tuntia.... Lisään huomenna muutaman videon pennuista, niissä vaan kestää ladata koneelle noin 2h.

Pennut oli tehnyt jonkun ihme kasvupyrähdyksen nyt 2päivässä. Normaalisti paino nousee 2päivässä 100g ja nyt oli noussut 110g-155g.
Pentujen painot 14vrk (sulkeissa syntymäpaino ja 12vrk)
Ross: 1004g (270g/880g)
Rachel: 919g (225g/786g)
Chandler: 963g (225g/808g)
Phoebe: 901g (250g/765g)
Monica: 782g (225g/672g)

Ross 2 viikkoa

Rachel 2 viikkoa

Chandler 2 viikkoa


Phoebe 2 viikkoa


Monica 2 viikkoa


keskiviikko 15. joulukuuta 2010

12 vrk

Tänään pennut ovat saaneet 2 x Diarsanylia. Toivottavasti vaikuttaa jo huomenissa. Painot nousee ripulista huolimatta samaa vauhtia kuin ennenkin. Ross on selvästi suurempi kuin muut ja Monica on selvästi pienempi kuin muut. Kolmikko Rachel, Chandler ja Phoebe painivat samassa sarjassa. Keskustelin "oman" eläinlääkärin kanssa Liinun kalkkiannostuksesta ja hän oli sitä mieltä, että lasketaan sitä reilusti. Tämä nykyinen kalkkiannostus oli siis päivystävän eläinlääkärin antama.
Phoebellä on tänään ollut toinen silmä jo vähän auki. Eiköhän ne loputkin penneleiden simmut aukea muutaman päivän sisään :)

Painot 12vrk (sulkeissa 10vrk)
Ross: 880g (754g)
Rachel: 786g (682g)
Chandler: 808g (680g)
Phoebe: 765g (664g)
Monica: 672g (579g)

tiistai 14. joulukuuta 2010

11 vrk

Nyt on vatsat löysällä jo koko porukalla. Huomenna haen Diarsanylia eläinlääkäriltä pennuille, että saadaan tämä kamaluus pois.
Tänään leikkasin pentujen kynnet toisen kerran, kasvavat kuin rikkaruoho. Kaikilta muilta on ihan suht koht helppo leikata kun nukkuvat, mutta Chandler poika tekee kyllä tämänkin hankalaksi ;)

maanantai 13. joulukuuta 2010

10 vrk

Pennut tänään 10vrk ja innolla jo odotan, että koskas ne silmät alkaa rakoilla. Phoebellä ja Monicalla on vatsat löysällä, luulen että se johtuu Liinun AB-kuurista joka onneksi loppuu huomenna. Painoa muksut kerää sellaiset 50g/pvä, eli hyvin kasvavat. Liinu lenkkeilee normaalisti (on lenkkeillyt kyllä koko ajan), niin kuin eläinlääkäri neuvoi. Rouva C voi siis oikein hyvin ja hoitaa pentuja hienosti. Karva ei vielä ole alkanut putoamaan, mutta toivoisin että se putoaisi äkkiä, niin olisi täydessä karvassa ainakin heinäkuussa kun matkaamme Pariisiin WW-11 näyttelyyn. Liinu syö 4 x päivässä 2-3dl penturuokaa + kermaviiliä/piimää ja raejuustoa/jauhelihaa. Liinu saa edelleen myös lisäkalkkia ja tosiaan 10pvän AB-kuuri loppuu huomenna. Jesper on alusta asti saanut käydä pentuhuoneessa, Liinu ei Jesperistä välitä. Ja parempaa pennun kanssa toimeen tulevaa koiraa ei ole kuin Jesper. Siitä tulee varmasti hyvä leikittäjä setä :)

Pentujen painot 10vrk. (sulkeissa 8vrk)

Ross: 754g (654g)
Rachel: 682g (580g)
Chandler: 680g (559g)
Phoebe: 664g (577g)
Monica: 579g (483g)

lauantai 11. joulukuuta 2010

8vrk

Pentujen painot, kun ikää on 8vrk. (sulkeissa paino 6vrk) Kaikilla muilla paino nousee huimasti, mutta Monica nukkuu ennemmin kuin syö ;))))

Ross: 654g (538g)
Rachel: 580g (470g)
Chandler: 559g (465g)
Phoebe: 577g (457g)
Monica: 483g (433g)

perjantai 10. joulukuuta 2010

pennut 1vko

Tässä 1 viikkois kuvat sekä pentujen tulevat viralliset nimet.

Something Like Army Brat (Ross)



Something Like Against All Odds (Rachel)



Something Like Action Plan (Chandler)


Something Like All The Way (Phoebe)


Something Like Adessive Case (Monica)

Bio sensor - ohjelma

Tänään aloitan pennuille Bio Sensor -ohjelman. Ohjelma pitäisi alkaa jo pentujen ollessa 3vrk, mutta ei tästä nyttekään haittaa ole :) Teen muistiinpanoja, miten kukakin pentu reagoi ärsykkeisiin.

Yhdysvaltain armeijan kehittämän Bio Sensor-ohjelman, tarkoitus on stimuloida pennun aivojen synapsien kehitystä. Pentujen hermoston kehitys on hyvin aktiivista 3-16 vuorokauden iässä, ja Bio Sensor-ohjelma kohdistuu juuri tuohon ikäkauteen. Aivosolujen välisten synapsien määrällä on vaikutus koko hermorakenteeseen. Mitä enemmän koiralla on synapseja aivosolujen välillä, sitä enemmän sillä on mahdollisuuksia käyttää aivokapasiteettiaan. Mitä aiemmin hermosto alkaa kehittyä, sitä enemmän synapseja ehtii syntyä kriittisen kehitysvaiheen aikana. Samanaikaisesti Bio Sensor hyödyttää pentua myös sosiaalistamisen kannalta, ja menetelmä totuttaa pentua käsittelyyn. Hyvän hermoston ja stressinsietokyvyn omaava koira pystyy aikuisenakin oppimaan tehokkaammin, ja toimimaan paremmin vaativissakin tilanteissa.

Bio Sensor-ohjelman on tutkittu vaikuttavan pentujen kehitykseen muun muassa seuraavilla alueilla:
- hermoston varhaisempi kehitys
- parempi kardiovaskulaarinen suorituskyky
- parempi vastustuskyky fyysisille sairauksille
 - parempi ongelmanratkaisukyky

Bio Sensor-ohjelma suoritetaan pennuille 3-16 vuorokauden iässä kerran päivässä. Ohjelman ärsykkeet eivät kuulu sen ikäisen pennun luontaisesti kohtaamiin ärsykkeisiin. Ohjelmaa ei toisteta useammin, sillä liiallinen stressaaminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Pentu kerrallaan käydään kaikki viisi kohtaa läpi:

1. Kosketusärsyke
Kutitetaan pentua yhden tassun varpaiden välistä pumpulipuikolla. Ei ole väliä ilmaiseeko pentu tuntevansa ärsykkeen vai ei. Kesto 3-5 sekuntia.

2. Pystyasento (pää ylös)
Pidetään pentua molemmissa käsissä niin, että se on pystyasennossa, pää hännän yläpuolella. Kesto 3-5 sekuntia. 

3. Pystyasento (pää alas)
Kuten edellä, mutta pää alaspäin. Kesto 3-5 sekuntia. 

4. Selkäasento
Pidetään pentua selällään kämmenillä. Kesto 3-5 sekuntia. 

5. Lämpöärsyke
Asetetaan pentu mahalleen märälle, jääkaappikylmälle pyyhkeelle. Ei estetä pentua, jos yrittää ryömiä pois alustalta. Kesto 3-5 sekuntia.

torstai 9. joulukuuta 2010

6 vrk

Voi että kun ne kasvaa vahdilla :) Katselin jo kuvia syntymästä, ja ovat ne jo valtavia siihen verrattuna! Ensimmäiset pigmentit on havaittu tänään nenuissa. Aika nopeasti tummuvat...

Tässä pentujen painot 6 vrk:
Ross: 538g (270g)
Rachel: 470g (225g)
Chandler: 465g (225g)
Phoebe: 457g (250g)
Monica: 433g (225g)

Pikkutassu ja isotassu

 Rachel ruokalevolla

Monica ruokalevolla (huomaa pigmentti)

Kaikki marsut ruokailemassa

tiistai 7. joulukuuta 2010

3vrk

Tänään leikkasin pentujen haukankynnet :) Phoeben kanssa sai nahistella kauiten...

Ross on jäätävä jössikkä, joka menee mukisematta ensimmäisenä tissille. Perus mies, ei puhu eikä pussaa ;) Rachel sitten taas on varsinainen kiljukaula, se ei ikinä löydä tissille, vaan pyörii ihan jossain muualla :D Monica on toinen joka on kova ääninen, mutta ei mitään verrattuna Racheliin.

Tässä pentujen painot, kun ikää on 3,5 vrk.

Ross:       433g (270g)
Rachel:    363g (225g)
Chandler: 348g (225g)
Phoebe:   365g (250g)
Monica:   332g (225g)

maanantai 6. joulukuuta 2010

2 vrk

Pentujen painot kun ikää on noin 2,5vrk. (sulkeissa syntymäpainot)

Ross: 369g (270g)
Rachel: 315g (225g)
Chandler: 313g (225g)
Phoebe: 330g (250g)
Monica: 293g (225g)

Kaikille tiedoksi, että joulun jälkeen alamme vastaanottamaan vieraita! Sanomalehdet tervetulleita :)

Eläinlääkärillä

Liinun lämpö nousi illalla 39,5, joten lähdimme klo: 23.00 ajelemaan Poriin päivystävälle eläinlääkärille. Verinäytteessä tulehdusarvot normaalit, joten tällä kertaa diagnoosiksi kalkin puute. Liinu sai kaksi 2 pistosta ja oli tipassa vähän aikaa. Kotihoidoksi lisäkalkkia ruokaan, ja koiraa pidemmälle lenkille 2-3 kertaa päivässä, että ei olisi liikaa pentujen kanssa (syöttäisi niitä koko ajan). Lekurista kun lähdettiin, niin Liinu sai hepulikohatuksen siinä pihalla ja leikki yksinään hetken siinä, selvästi siis kalkki ainakin tehosi :) Toivottavasti nämä olisi nyt tässä... Niin ja antibioottikuuri syötetään kuitenkin loppuun.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Tässä ne ovat

Huhhuh, olen ollut hieman väsynyt 2 unettoman yön jälkeen. Jospa nyt päivittäisi uteliaille pentujen kuvat :)



Synnytys meni hyvin, kätilöinä minulla oli ystäväni Heidi ja Charlotta. Heidi hoidellut synnytyksiä ennenkin, ja minä ja Charlotta sitten vain autettiin ja opiskeltiin. Liinun lämmöt oli klo: 23.45 37,4 ja se läähätteli kovin pentulaatikossa. Siitä sitten 15min päästä syntyi ensimmäinen pentu, uros "Ross". Heti perään klo: 00.15 syntyi ensimmäinen narttu "Rachel" ja siitä heti klo: 00.25 toinen uros "Chandler". Tässä vaiheessa Liinu piti luovan tauon... Klo: 1.26 syntyi toinen narttu "Phoebe" ja vielä sokerina pohjalla klo: 2.05 kolmas narttu "Monica". Synnytys meni todella hyvin. Kolmannen pennun jälkeiset jäivät sisälle, ja varmaan siitä johtuen lauantai päivällä Liinu läähätteli tuskaisesti ja lämpöä oli 38,9. Menimme päivystävälle eläinlääkärille, jossa otettiin mahasta röntgen, mutta siellä ei näkynyt mitään epäilyttävää kuten pentua. Liinu ei myöskään aristanut vatsaa, mutta lämpöä oli nyt 39,1. Lääkäri antoi antibioottipistoksen ja 10pvän antibioottikuurin kohtutulehdukseen. Illalla tyttö oli jo parempi. Liinu hoitaa pentuja oikein hyvin ja ruokakin maistui heti samana päivänä.

Pentujen "pentunimet" tulevat siis Frendit-sarjasta. Olen koko tämän viikon katsonut DVD:ltä Frendien koko tuotantokautta (noin kuudetta kertaa) ja näiden hahmojen siivellä jaksanut odottaa synnytystä ja pentuja :)

Kuvat: Heidi Pernu
Ross: Syntyi klo: 00.00, painoi 270g. Mustavalkoinen uros. Painaa 1,5vrk 320g.



Rachel: Syntyi klo: 00.15, painoi 225g. Mustavalkoinen narttu. Painaa 1,5vrk 275g.



Chandler: syntyi klo: 00.12, painoi 225g. Mustavalkoinen uros. Painaa 1,5vrk 270g.



Phoebe: Syntyi klo: 01.26, painoi 250g. Mustavalkoinen narttu. Painaa 1,5vrk 300g.



Monica: Syntyi klo: 02.05, painoi 225g. Mustavalkoinen narttu. Painaa 1,5vrk 270g.



Liinun tilannetta vielä seuraillaan, mutta pennut voi oikein hyvin ja kasvavat vauhdilla!